Virhe koodissa

Avainsana: arvostelu

  • Klassikkojen äärellä: Kummisetä (1972)

    Klassikkojen äärellä: Kummisetä (1972)

    Pidän itseäni jonkinlaisena leffaharrastelijana ja olen jo pitkään halunnut alkaa katsomaan vanhempia klassikkoelokuvia, jotka ovat jääneet minulta näkemättä. Käytännössä lähes kaikki ennen 1990-lukua ilmestyneet klassikot kuuluvat tähän joukkoon, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Mikä olisikaan parempi aloitus kuin IMDB:n TOP 100 -listan kakkossijalla oleva Kummisetä (The Godfather) vuodelta 1972.

    Tämän katsominen on ollut haaveena jo useamman vuoden ajan, mutta aina leffailta on päätynyt johonkin toiseen valintaan. Nyt päätin vihdoin korjata asian.

    Kolmen tunnin mestariteos

    Kummisetä on lähes kolmetuntinen järkäle, mutta samalla todellinen mestariteos. Elokuva sijoittuu 1940-luvun New Yorkiin ja kertoo italialaisesta Corleonen mafiaperheestä. Tunnelma on alusta loppuun tarkkaan hiottu, eikä kolme tuntia tuntunut kertaakaan pitkästyttävältä. Se on jo itsessään melkoinen saavutus miltä tahansa elokuvalta.

    Ainoastaan yksi nyrkkitappelukohtaus näytti hieman epäaidolta, mutta muuten ajankuva, lavastus ja kuvaus olivat erinomaisesti onnistuneita.

    Tarina vallasta, perheestä ja moraalista

    IMDB:n kuvaus kertoo, että elokuva käsittelee ikääntyvää rikollisperheen patriarkkaa, joka siirtää valtakuntansa hallinnan vastahakoiselle pojalleen. Tämä on osittain totta, mutta myös hieman harhaanjohtava.

    Michael Corleone, joka lopulta nousee perheen johtoon, on aluksi vastahakoinen. Siinä vaiheessa, kun hänen on otettava ohjat käsiinsä, hän tekee sen kuitenkin täysin määrätietoisesti.

    Vaikka elokuvassa on mukana väkivaltaa, juonittelua ja ammuskeluja, se ei keskity niihin. Toisin kuin monissa muissa mafiatarinoissa, tässä ei seurata niinkään velanperintää, lahjontaa tai uhkailua. Kummisetä keskittyy enemmän perheen sisäisiin suhteisiin, uskollisuuteen ja vallan moraaliseen hintaan. Se on ennen kaikkea tarina vallasta, perheestä ja rappeutuvasta moraalista.

    Brando ja muut tähdet

    En ollut tutustunut elokuvaan etukäteen. Tiesin vain, että se liittyy mafiaan ja että pääosaa näyttelee Marlon Brando, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista näyttelijöistä. Oli siis jo aikakin katsoa hänen tunnetuin roolinsa. Aion varmasti katsoa myös hänen muita elokuviaan.

    Monet muutkin näyttelijät olivat tuttuja myöhemmistä rooleistaan, ja oli hauskaa bongata heidät vuosikymmeniä nuorempina. Al Pacinon tunnistin vasta elokuvan puolivälissä, sillä hän oli tuolloin vain 32-vuotias. Ensimmäinen elokuva, jossa itse hänet näin, oli Pahoilaisen asianajaja (1997), joka ilmestyi 25 vuotta myöhemmin.

    Muita tuttuja kasvoja olivat James Caan ja Robert Duvall, ja jälkikäteen huomasin myös Diane Keatonin olleen mukana, vaikka en tunnistanut häntä elokuvan aikana.

    Olisiko Kummisetä toiminut myös sarjana?

    Elokuvan päätyttyä mietin, että tarina olisi toiminut upeasti myös 10-jaksoisena sarjana, jolloin sen maailmasta olisi voinut nauttia pidempään. Yllätyksekseni sain myöhemmin tietää, että elokuvasta ja sen jatko-osasta on tehty 4-jaksoinen tv-adaptaatio 1970-luvun lopulla, jossa on mukana myös lisäkohtauksia.

    Valitettavasti sarjaa ei ole tällä hetkellä saatavilla mistään. Se on harmi, sillä olisin ehdottomasti katsonut sen.

    Seuraavaksi listalla: Kummisetä osa II

    Seuraavaksi klassikkolistan katsottavaksi nousee tietysti Kummisetä, osa II, joka on IMDB:n TOP 100 -listalla sijalla neljä. Sen kesto on huimat 3 tuntia ja 22 minuuttia, joten valmistautuminen on paikallaan.

    IMDB:n listaa voisi käyttää hyvänä ohjenuorana muiden klassikkoelokuvien valintaan, mutta itse en aio pitäytyä vain kriitikoiden ylistämissä teoksissa. Haluan katsoa myös sellaisia elokuvia, jotka ovat olleet yleisön suosikkeja, vaikka kriitikot eivät olisi niistä innostuneet.

    Täytyy myös mainita, että vuonna 2022 ilmestyi The Offer -niminen sarja, joka kertoo Kummisetä-elokuvan tekemisestä. Se on niin sanottu dokudraama, ja voisi olla erinomainen katsottava näiden elokuvien jälkeen. Sarja on ollut aiemmin saatavilla SkyShowtimella, mutta tällä hetkellä sitä ei löydy mistään. Toivottavasti se ilmestyy vielä uudelleen jonnekin katsottavaksi.

    Arvosana Kummisetä -elokuvalle: 8/10.

    Kummisetä on vahva, tyylikäs ja ajatuksia herättävä teos, joka ansaitsee klassikkoasemansa.

    Kommentoi ihmeessä, mitä mieltä sinä olet Kummisetä-elokuvista tai ehdota muita elokuvaklassikoita, jotka sinun mielestäsi pitäisi ehdottomasti nähdä!

  • Battlefieldin uusi tuleminen (BF6)

    Battlefieldin uusi tuleminen (BF6)

    Battlefield 2

    Olin 19-vuotias, kun Battlefield 2 julkaistiin. Olin pelannut (tai oikeastaan vain kokeillut) jonkin verran Battlefield 1942:ta, mutta BF2 oli se, joka koukutti minut pelisarjaan ensimmäisen kerran. Pelasin sitä kaverini kanssa monta tuntia päivässä, unirytmin ja koulunkäynnin kustannuksellakin. Monet BF2:n kartoista ovat pysyvästi porautuneet mieleeni.

    BF2 oli hyvin erilainen peli kuin tämän päivän Battlefieldit. Se oli yksinkertaisempi ja rytmiltään hitaampi. Hahmolla ei pystynyt juoksemaan loputtomasti eikä ampumaan liikkeessä (ainakaan jos halusi osua johonkin). Roolivalinnoilla ja yhteistyöllä oli iso merkitys. Tietyt aseet olivat lukittuina tietyille rooleille, eikä niihin tarvinnut grindata lisäosia. Kartat olivat isoja ja suunniteltu pitkälti ajoneuvokäyttöön. Vallattavien pisteiden välit olivat pitkiä ja avoimia, joten niitä ei yleensä halunnut juosta tai kävellä. Pelissä oli sellaista kunnon eeppisen sotapelin tuntua.

    Nykytila

    Nykyään Battlefieldit ovat menneet pelityyliltään koko ajan lähemmäs Call of Duty -pelisarjaa. Ajoneuvot eivät ole enää yhtä merkittävässä roolissa, kartat ovat entistä tiiviimpiä ja suunniteltu enemmän lähitaisteluun sopiviksi. Peliin on tuotu enemmän hajoavia rakennuksia ja massiivisia tapahtumia, jotka muuttavat pelialuetta kesken pelin. Luokka- ja roolijako on hämärtynyt, aseita ja varusteita pystyy vaihtelemaan enemmän. Taistelurytmi ja pelaajien liikkeet ovat nopeutuneet: nykyään pystyy juoksemaan ja liu’uttamaan hahmoa, mikä tekee pelistä hyvin nopeatempoisen.

    Pelasin paljon Battlefield-sarjaa BF4 osaan asti. Jostain syystä poliisi–rosvo-teemainen Hardline ja historialliset maailmansodat (BF1 ja BFV) eivät kiinnostaneet yhtä paljon. Pelisarjan pelaaminen käytännössä pysähtyi siihen, vaikka seurasinkin ja odotin sitä osaa, joka innostaisi pelaamaan uudestaan.

    BFV:n ja BF2042:n julkistukset kiinnostivat kyllä muuten, mutta pelien tempo ja ongelmat julkaisuissa saivat riisumaan ostohousut jalasta. Olen kyllä hankkinut pelit myöhemmin muutamalla eurolla, mutta niiden pelaaminen on jäänyt kokeilun tasolle.

    Muitakin sotapelejä on ollut tarjolla, mutta mielestäni ne ovat joko liian realistisia, vaativat rautaista yhteistyötä (eli kavereita mukaan) tai sitten ne eivät yksinkertaisesti ole tarpeeksi suosittuja, eli pelaajia on liian vähän.

    En ole enää saavuttanut sellaista pelikokemusta mitä oli BF2, BC2 ja BF3 -aikoina. Ne olivat mielestäni Battlefieldin kulta-aikaa: sopivan realistista, mutta myös hauskaa pelaamista. Myöskään vanhat pelikaverit, joiden kanssa tuli pelattua, eivät ole enää mukana.

    Battlefield 6

    BF6 on paluu moderniin Battlefield-pelaamiseen, ja siinä on tehty paljon mielenkiintoisia uudistuksia.

    Luokkia on taas neljä: Assault-, Engineer-, Support- ja Recon-roolit, joilla jokaisella on omat gadgetit ja kyvyt. Aseita voi pelimuodosta riippuen joko vaihdella luokkien välillä tai ei.

    Tuhoutuvat rakennukset: lähes kaikki rakennukset voidaan rikkoa osittain tai kokonaan.

    Pelasin pelin julkista betaa kolmena päivänä ja koin sinä aikana sekä hyviä että huonoja asioita.

    Tuhoutuvat rakennukset ja rakenteet hajoavat vain tiettyyn pisteeseen asti. Olisin toivonut, että rakennuksia voisi tuhota täysin, mutta pelissä on ennalta määritelty, mihin asti ne vaiheittain rikkoutuvat. On edelleen paljon rakenteita, joita ei voi tuhota, ja se tuntuu ristiriitaiselta niiden kanssa, jotka tuhoutuvat.

    Pelin tempo on edelleen omaan makuuni liian nopea. Kuoleman jälkeen pääsee respawnaamaan squad-jäsenen luo tai tiimin hallitsemaan pisteeseen hyvin nopeasti. Koska hallintapisteet ovat lähellä toisiaan, pääsee takaisin samaan taisteluun hetkessä. Peli myös kannustaa nopeaan toimintaan: esimerkiksi squad-jäsenen luokse ei voi spawnata, jos hän on tulituksen alaisena. Siksi lipulla oleville vihollisille ei voi antaa yhtään hengähdystaukoa ja mahdollisuutta spawnata lisää tiimikavereita.

    Silti oma nostalgiannälkäni vanhaa Battlefieldia kohtaan haluaa sivuuttaa BF6:n huonot puolet ja keskittyä hyviin. Grafiikat ja äänet ovat edelleen A-luokkaa, ja tunnelma on hyvin elokuvamainen ja intensiivinen. Massiiviset taistelut ja voitot tuovat sellaista onnistumisen tunnetta, mihin moni muu peli ei kykene.

    Vaikka peli ostetaan lähinnä moninpelin vuoksi, siinä on myös näyttävä yksinpelikampanja. Ne eivät yleensä ole pitkiä, mutta sisältävät laadukkaita ja elokuvamaisia kohtauksia.

    Onneksi on vielä pari kuukautta aikaa pohtia ostoksen järkevyyttä ja osallistua 14. päivä alkavaan toiseen pelitestiin. Siinä on yksi uusi kartta ja uusia pelimuotoja. Odotan mielenkiinnolla, millaista on pelata Rush-pelimuotoa New Yorkissa.

    Battlefield 1

    Odotellessani seuraavaa BF6-pelitestiä minun piti saada pelata jotain muuta Battlefield-peliä ruokkimaan edellisen testin jättämää nälkää. Katsoin SteamDB:stä, millä sarjan osalla on eniten pelaajia, ja järjestys meni näin:

    1. Battlefield 1 (~10K)
    2. Battlefield V (~10K)
    3. Battlefield 2042 (~5K)
    4. Battlefield 4  (~3K)
    5. Battlefield 3  (~0,5K)

    Battlefield 1:n ja V:n pelaajamäärät olivat tasaiset, ja periaatteessa ne jakoivat ykköspaikan. 2042:lla oli noin puolet vähemmän pelaajia kuin kummallakaan edellä mainituista. Nelosella oli vielä muutama tuhat pelaajaa, mutta kolmosella enää vain satoja.

    Olen hankkinut jokaisen osan, kun ne on saanut alennuksista halvalla. Päätin asentaa Battlefield 1:n, koska sitä on sanottu rauhallisemmaksi kuin uudempia osia. Alun pakollisten elokuvamaisten introjen jälkeen pääsin moninpeliin ja huomasin pelissä vanhan kunnon server browserin. Sen avulla valitsin sopivimman 64 pelaajan serverin ja hyppäsin mukaan noobina.

    Vaikka en ollut pelannut peliä aiemmin, roolien ja aseiden oppiminen oli helppoa. Myös pelin rytmi ja liikkuminen olivat hyvin erilaisia verrattuna BF6:een. Peli todellakin oli rauhallisempi, enkä tavannut yhtään haulikon kanssa juoksevaa ja liukuvaa tyyppiä.

    En muista, miksi olen alun perin pelin ohittanut, koska sen pelaaminen tuntui mukavalta ja tempo oli minulle sopiva. Ehkä modernista sotapelistä toiseen maailmansotaan siirtyminen ei alun perin vain kiinnostanut. Pelissä olevat aseet ja ajoneuvot ovat hyvin erilaisia nykyaikaan verrattuna: ampuminen on hitaampaa eikä aseissa ole kovin isoja lippaita.

    Aion jatkaa pelin pelaamista ainakin BF6:n julkaisuun asti ja katsoa sitten, jatkanko vanhaa osaa vai sijoitanko 70 euroa modernimpaan versioon. Vanhojen osien pelaajamäärät varmasti pienenevät uuden pelin julkaisun jälkeen, joten niihin voi olla vaikeampi löytää peliseuraa.

  • Niilo22 / Simerock / myStaze

    Niilo22 / Simerock / myStaze

    Niilo22:sta on tullut seurattua melko aktiivisesti monta vuotta, vähän sellaisella on/off-meiningillä: välillä katson jokaisen upatun videon ja sitten taas pitäen pari kuukautta taukoa. Muiden tekemiä koosteita on myös mukava katsella, jos jokaista Niilon omaa videota ei jaksa katsoa.

    Kun sitten kuulin Niilon Simerockin keikasta ja koko viikonlopun kattavasta striimistä, niin pitihän siihen katseluoikeus ostaa. Striimitapahtuman toteutti myStaze-yritys, josta en ollut ennen kuullutkaan. Lähetys kesti torstai-illasta sunnuntai-aamuun, eli siitä hetkestä, kun mestari lähti Lempäälästä kohti Rovaniemeä, aina siihen, kun hän sunnuntaina nousi paluujunaan. Ohjelmaan kuului kaksi päivää Simerockissa, jossa Lempäälän keisarilla oli fanitapaaminen, sekä toisena päivänä oma keikka (Hei hei kesäkuu).

    Hintaa striimillä oli 2,99 € ja ymmärrykseni mukaan suurin osa, ellei kaikki, rahoista meni Mikaelille, mikä on hieno homma. Toisaalta mietin, olisiko hän saanut jopa enemmän, jos olisi striimannut suoraan YouTubeen ja kerännyt sitä kautta lahjoituksia? myStazen sivuilla oli ilmeisesti myös donate-linkki, mutta harva taitaa lahjoittaa, jos vastineeksi ei saa näkyvyyttä chatissa tai lähetyksessä.

    Ensimmäisenä iltana näin neljän tunnin striimistä ehkä viisi minuuttia. Enimmäkseen striimisivulla oli vain latausruutu, ja jos sain kuvankin näkymään, iloa kesti ehkä puoli minuuttia. Eipä ollut striimissä juuri kehuttavaa ja mietin jo saisiko rahoja kenties takaisin.

    Seuraavana päivänä suurimmat ongelmat oli ilmeisesti korjattu ja striimi toimi melko hyvin ajoittaisia pätkimisiä lukuun ottamatta. Noin klo 10 aikoihin sain sähköpostiin linkin Discord-kanavalle, jossa katsojat pystyivät chattailemaan keskenään ja esittämään Niilolle kysymyksiä.

    Discord on hyvä alusta keskustelulle, mutta striimin katsominen ja chatin pitäminen auki yhtä aikaa toimii oikeastaan vain tietokoneella. Paras ratkaisu olisi ollut rakentaa toimiva chatti suoraan striimisivulle ja sovelluksiin. Myös moderointi kaipasi enemmän selkeyttä ja johdonmukaisuutta: illan mittaan keskustelu keskittyi lähinnä siihen mitä sai ja ei saanut postata. Jos on joskus lukenut Niilon YouTube-videoiden kommentteja tai eksynyt hänen “fani”-discordiin, tietää kyllä millaista sisältöä sieltä löytyy ja sitä samaa yritettiin tyrkyttää myös myStazen niilo22-kanavalle. Seuraavana päivänä chatti oli taas asiallisempi ja isoimmat häiriköt kadonneet (bannattu).

    Perjantain paras hetki striimissä oli ehdottomasti Niilon esiintyminen Portion Boysin keikalla. Oli hienoa, että bändi pyysi hänet lavalle ja tuntui, että Niilo sai festareilla sellaista kunnioitusta, mitä hänelle suomiyoutuben uranuurtajana kuuluukin. Samalle päivälle osui myös Niilon fanitapaaminen, mutta se kärsi ääniongelmista ja jossain vaiheessa myös kuva katosi.

    Lauantai-iltana sain tietää discord keskustelusta, että myStazella on myös Android- ja iOS-sovellukset. Tätä ei kuitenkaan mainostettu missään selkeästi. En löytänyt heidän sivuiltaan mitään mainintaa tai linkkejä sovelluskauppoihin. Discordissa kerrottiin myös, että alun perin striimin piti olla ilmainen ja että 2,99€ hinta johtui Applesta. Kuinkahan moni lopulta edes katsoi striimin Applen sovelluksen kautta kun se oli niin huonosti löydettävissä?

    Lauantain huipennuksena olisi pitänyt olla Niilon oma esiintyminen festareilla, mutta striimin jatkuva pätkiminen pilasi sen parhaimman hetken. Välillä kuva ja ääni toimivat moitteetta, välillä taas pätki koko ajan. Ymmärrän että ongelmia on vaikea korjata lennosta, mutta myStaze olisi voinut varautua paremmin. Joku Discordissa totesi, että striimi toimisi hyvin, jos firma olisi TikTokin kokoinen. Toisaalta monet IRL-striimaajat ovat osoittaneet, että toimivan setupin voi rakentaa kuka tahansa. Esimerkiksi iShowSpeedin Suomen-vierailu toteutettiin turunpugin IRL-striimisetupilla.

    Vaikka lauantain kohokohta jäi vajaaksi, päivässä riitti silti paljon katsottavaa: Lempäälän keisari kävi mm. lentämässä vesitasolla ja istumassa monsteriauton kyydissä.

    Yksi asia, jota jäin striimistä kaipaamaan, oli tallenne. Harva pystyy pyhittämään koko päivää striimin katseluun, etenkin kun sen toimivuus on arpapeliä. Tallenteen avulla olisi voinut kelata suoraan kiinnostaviin kohtiin. Ilmeisesti Niilo saa koko striimin talteen, joten toivottavasti hän julkaisee siitä YouTubeen parhaat palat.

    myStazesta on hankala löytää puolueetonta tietoa netistä. Pari uutisartikkelia on, mutta ne ovat maksumuurin takana. Yritys voisi hyötyä reilusti näkyvämmästä markkinoinnista. Itse en ollut kuullut heistä mitään ennen tätä. Niilon striimi oli heille iso mahdollisuus saada positiivista huomiota, mutta nyt päällimmäisenä jäi mieleen tekniset ongelmat. Tarvetta tällaiselle palvelulle kuitenkin on. Vaikka tapahtuma oli alun perin tarkoitus järjestää ilmaiseksi, oli hyvä, että siitä pyydettiin edes pieni maksu, jotta Niilo sai korvauksen kolmen päivän työstä. myStazen porukka oli discordin mukaan hommassa mukana talkootyöllä, joten siitä iso hatunnosto heille.

    Simerock sai varmasti paljon positiivista näkyvyyttä tapahtuman myötä. En ole siellä koskaan käynyt, mutta striimin perusteella siitä jäi hyvä kuva. Ja mikä backstage siellä olikaan! Harvassa tapahtumassa taitaa olla artisteille ja työntekijöille yhtä hienoja tiloja ja mukavaa tekemistä.

  • Zombeja (28 vuotta myöhemmin -arvostelu)

    Zombeja (28 vuotta myöhemmin -arvostelu)

    Zombielokuvat ovat pitkään olleet oma suosikkigenreni. Kuten kunnon avaruusoopperat, niitä ei kuitenkaan tule kovin usein. Merkittävimmät omat suosikit pystyy laskemaan yhden käden sormilla. Uudet leffat ja jatko-osat tulee aina tsekattua, mutta useimmiten kotisohvalta käsin, kun puolisoni ei jostain syystä arvosta näitä elokuvia.

    Vastikään leffateatterissa oli 28 vuotta myöhemmin -elokuva, joka ei suoranaisesti kerro zombeista vaan ”tartunnan saaneista”. Luen sen kuitenkin suoraan muiden zombie-elokuvien joukkoon, käytettiin sitä sanaa tai ei.

    28 päivää & viikkoa myöhemmin

    Ensimmäisestä elokuvasta on kulunut jo 23 vuotta ja toisesta 18 vuotta, eli aikaa on kyllä kulunut, mutta ei aivan 28 vuotta kuten elokuvan nimessä viitataan.

    Ensimmäinen elokuva (28 päivää myöhemmin) oli puhdasta selviytymistä, jossa päähenkilö Jim herää tyhjästä sairaalasta oltuaan jonkin aikaa koomassa. Juoni voi kuulostaa tutulta, koska se toistuu myöhemmin myös The Walking Dead -sarjan aloitusjaksossa. Tartunnan puhkeamisesta on kulunut 28 päivää. Muuten autiossa Lontoossa Jim törmää tartunnan saaneisiin ja muihin selviytyjiin, joiden kanssa hän yrittää löytää turvapaikkaa.

    Toisen elokuvan kohdalla, 28 viikkoa tartunnan puhkeamisesta, melkein koko Britannian väestö on kuollut raivoviruksen johdosta, ja Yhdysvaltain johtamat Nato-joukot alkavat ylläpitää Lontoon alueella turvavyöhykettä, jonne tuodaan brittiläisiä selviytyjiä, toisin sanoen pakolaisia. Elokuvan keskiössä on perheenisä Don ja hänen kaksi lastaan. Don kärsii tunnontuskia siitä, että on jättänyt vaimonsa kuolemaan tartunnan saaneiden hyökätessä heidän kotiinsa. Lapset päättävät paeta turvavyöhykkeeltä käymään vanhassa kodissaan ja löytävätkin sieltä äitinsä, joka onkin immuuni tartunnalle ja sen vuoksi selvinnyt hyökkäyksestä. Äiti viedään turvavyöhykkeelle karanteeniin, jossa Don vierailee hänen luonaan, suutelee tätä ja saa itselleen tartunnan, koska äiti onkin viruksen oireeton kantaja. Virus leviää nopeasti turvavyöhykkeellä aiheuttaen kaaosta, ja tästä alkaa taas ensimmäisen elokuvan kaltainen selviytymistaistelu. Elokuva päättyy siihen, että viruksen kerrotaan levinneen myös Manner-Eurooppaan.

    Juoni

    Elokuvan premissi on se, että tartunta on saatu suljettua Britanniaan, joka on pysyvästi karanteenissa ja muut Euroopan valtiot partioivat aluevesiä.

    Pienellä saarella elää ihmisjoukko, joka tuntuu elävän melko turvallista elämää ja saarelle pääsee ainoastaan laskuveden aikaan. Heillä on varusteita ja he kasvattavat omaa ruokaansa. Mantereella kuitenkin käydään etsimässä ja noutamassa lisää varusteita, polttoainetta ja opetetaan nuorimmaisia tappamaan tartunnan saaneita. Elokuvan keskiössä on perhe, jonka ainoa lapsi on tullut siihen ikään, että hänen on aika alkaa käymään mantereella ja oppia myös tappamaan.

    Elokuvan ensimmäiset kaksi kolmasosaa kulkevat niin kuin elokuvalta odottaisikin. Yksi poikkeus on kuitenkin edellisiin osiin: nyt reilu 20 vuotta myöhemmin tartunnan saaneita on kolmea erilaista tyyppiä; hitaasti maata pitkin ryömivät lihavat tartunnan saaneet, nopeasti juoksevat (ne alkuperäiset) ja alfat, jotka ovat ns. laumanjohtajia. Kaikki tartunnan saaneet ovat alastomia. Ilmeisesti vaatteet ovat kuluneet ajan saatossa päältä pois.

    On jotenkin kummallista, miten nämä tartunnan saaneet ovat niin hyvin lokeroitu omaan osastoonsa. Hitaasti liikkuvat ja ryömivät ovat myös lihavia, ja alfat on kuvattu suurina ja lihaksikkaina hahmoina. Näitä alastomia tartunnan saaneita sitten hierotaan katsojan naamaan aika paljon ja sukupuolielimiä näytetään häpeilettömästi. Tuntuu, että käsikirjoittajalta ja tekijöiltä puuttuu mielikuvitus siitä, minkälaisia nämä tartunnan saaneet voisivat olla.

    Elokuvan viimeisellä kolmanneksella juoni lähtee omasta mielestäni hieman laukalle. Siellä on muun muuassa tartunnansaanut joka synnyttää terveen näköisen lapsen ja tohtori joka tykkää kasata ihmisten luista rakennettuja torneja. Synnytyskohtaus ja tartunnansaaneiden alastomuus häiritsee jonkin verran katsomiskokemusta. Se ei ole sitä mitä zombie-elokuvalta odottaisi tai toivoisi. Elokuvan juoni ei ole tähänkään asti ollut mikään hyvä, eikä se lopussakaan parane.

    Elokuvan parhaat kohdat ovat oikeastaan muutaman minuutin pituiset aloitus- ja lopetuskohtaukset, jotka ovat sitä mitä kunnon zombie-elokuvalta toivoisi näkevänsä. Kaikki siinä välissä tapahtuva on jonkinlainen taiteellinen kasa paskaa suoraan sanottuna.

    Elokuvan tekijöistä

    En muistanut paljoakaan sarjan alkuperäisistä elokuvista, joten piti vähän palauttaa juonta mieleen ja katsoa pari kertausvideota YouTubesta. Odotin kuitenkin kolmannelta elokuvalta jotain samantyyppistä, sanotaanko turvallista zombie-elokuvaa, jossa alku on rauhallinen ja sitten virus leviää aiheuttaen kaaosta. Se mitä sain, oli jotain muuta.

    Kun jatko-osa eroaa aiemmista osista paljonkin, niin lähden ensimmäisenä tutkimaan tekijätiimiä ja mitä he ovat tehneet aikaisemmin. Ohjaaja Danny Boyle on ohjannut myös sarjan ensimmäisen osan, eli siltä osin kaiken pitäisi olla kunnossa. Olen nähnyt häneltä myös loistavat Sunshine (2007), Slummien miljonääri (2008), 127 tuntia (2010) ja Steve Jobs (2015) -elokuvat, mutta kymmeneen viimeiseen vuoteen häneltä ei ole tullut mitään merkittävää. T2 Trainspotting (2017) on varmaan sellainen, mutta itselläni on vielä näkemättä sekä alkuperäinen, että tämä jatko-osa.

    Seuraavaksi katse, tai syyttävä sormi, kääntyi käsikirjoittajaan Alex Garlandiin. Hän on käsikirjoittanut hyviä arvosteluita saaneet elokuvat Ex Machina (2014), Annihilation (2018), Civil War (2024) ja Warfare (2025). Yksi asia, minkä huomaan omista IMDB-arvosanoistani, on se, että olen antanut näille kaikille elokuville noin yhden pisteen huonomman arvosanan kuin mitä niiden keskiarvo on. Eli en ole pitänyt niistä yhtä paljon kuin muut. Kun muistelen näitä elokuvia, niin ne ovat olleet hienoja kuvaukseltaan ja äänimaailmaltaan, mutta tarina on omasta mielestäni ollut niissä se heikoin kohta, ja sitähän se on myös tässä uudessa 28 vuotta myöhemmin -elokuvassakin.

    Jatko-osat

    Ilmeisesti elokuvasarjaan tulee vielä kaksi uutta osaa; 28 Years Later: The Bone Temple on jo jälkituotannossa ja ilmestyy ensi vuonna.

    Jos elokuvan juoni jatkuu jollakin tavalla siitä, mihin edellinen jäi, niin pientä toivoa on, että siitä tulee parempi, mutta en kyllä pidätä sen vuoksi hengitystäni. Elokuvan käsikirjoituksen (valitettavasti) hoitaa sama henkilö, mutta ohjaajaksi on vaihtunut Nia DaCosta, jonka 10 vuoden työkokemus ohjaajana ei sisällä mitään kovin merkittäviä teoksia.

    Annoin tälle 28 Years later -elokuvalle arvosanaksi 5/10.